Kuvia ei ole siitä yksinkertaisesta syystä, ettei mitään ole valmistunut.
Mystery Stolen kanssa alkaa palaa käämit (tsiisus kun se siipi on tylsää neulottavaa. Ja se ei tunnu etenevän niin millään. Vielä olisi I ja J-kaaviot jäljellä. Aargh), lehmus ei ole liikkunut mihinkään, ja koska näissä ei ollut tarpeeksi tekemistä, aloitin vielä cloud boleronkin, kuten suunnilleen kolmasosa muustakin blogistaniasta, kiitos Jatan esimerkin. On sitten asia ihan erikseen, mitä tästä tulee, otin nimittäin koon 6 puikot, lankana 7veljestä. Olen ihan uskomaton sähläri, tiedän.

Kerroinkin jo liittyneeni -10% projektiin. Itseni kohdalta aloitin jo, yrittäen syödä aavistuksen fiksummin ja liikkua enemmän. Aloitin viime lauantaina ja tähän mennessä olisi vaa´an mukaan lähtenyt kilo kaksisataa grammaa. hyvä, huono? En minä tiedä?
Nyt pyöräilemään!

Ai niins, ja sivupohjasta, se on napattu täältä. Jaa niin miten eksyin tuohon kyseiseen blogiin, joka on täynnä meikkiasiaa? Etenkin kun itse käytän meikkiä niin vähän kuin mahdollista? njaa-a, sen kun tietäisin.