Ostin joskus talvella Novita Bambu-lankaa neljä kerää. Väri on aika ärtsy vihreä. Mietin sitten, että mitä tästä tekisi... Halusin topin, jonkinlaisen. Tutkin niitä Ravelrystä, mutta mikään ei oikein kolahtanut.
Sitten tuli Novita, ja siinä oli
tämä malli. Aloitin sitten tekemään sitä, kaksinkertaisesta bambusta ja ohjeen mukaisilla puikoilla. Siihen toppiin olisi mahtunut kaksi meikäläistä, purkuun siis. Kun alkusilmukoita oli oikea määrä, alkoi mallineuleen nurjat kerrokset häiritä... Huspois! Pääsin vyötärölle, ja juolahti mieleeni että tähän olisi kiva sellainen nauha... Teenpä sille reikäkujan. Sitten totesin, että enhän tuota ilman aluspaitaa käytä kuitenkaan, joten yläosankin voisi jatkaa samaa pitsi(?) neuletta... Sitten säveltelin yläreunan ihan omasta päästä ja olkaimet leikkelin silkkinauhasta, siitä samasta josta tuli kiristysnauha rinnan alle.

Lopputulos on tällainen:
1385913.jpg

Ei, niiden housujen vetoketju ei ole auki, ne vaan on vanhat ja kulahtaneet ja se vetoketjun kaitale tai mikälie irvistelee...
Kuvasta puuttuu pää siksi, että olen ollut kipeänä viimeiset viisi päivää ja pärstä on sen mukainen.

Itse tykkään kovasti lopputuloksesta. Äiti (joka toimi myös hovikuvaajana) sanoi kanssa tykkäävänsä. Jee!

Vielä speksit: Novita bambu, vähän vajaa 200g, 5mm bambupyöröt, ohje oma/sävelletty Novita Kesä 2008, malli 41:stä.